Jos nyt täysin totta puhutaan, niin siihen asti, kun Panu tuli kotiin, Anssin kanssa. Mun suusta lipsahti perisuomalainen perkele, ja vaikka mä yleensä en hätkähtänyt pienestä, oli kuitenkin huoltajalle kiinnijääminen se yksi epämiellyttävistä asioista, joihin mä en tahtonut törmätä. Antti hätkähti mun reaktioo ja sekin sai vaatteensa melko nopeasti kiskottua päälleen. Mä pikapikaa vedin kammalla pahimmat epäjärjestelmällisyydet piiloon mun letissä, ennen kuin menin huikkaamaan Panulle ampiaisen olevan jo muilla mailla vierahilla. Pienet small talkit tehtyämme lähdin Antin kanssa takaisin asuntoloille päin. Se näytti olevan ajatuksissaan ja mä nyt vasta muistin sen kysymyksen, minkä se esitti mulle Jessi-vahingon yhteydessä.
"Panu on mun setä" mä totesin keskustelusävyyn ja seurasin sivusilmällä sen reaktiota.
"Setä" kysyi ja oli kuin ei olisikaan.
"Mitä sä sit kuvittelit" mun oli pakko naurahtaa.
"En mä edes tiedä" se myönsi ja hymyili. Vähän aikaa se mietti ja kysyi sitten, asuinko mä ennen asuntolaan muuttoa sen kanssa, ja mä nyökkäsin. "Missä sun vanhemmat on?"
"Kuollut" mä tokasin ykskantaan. Sen verran hyvin mä olin siitä yli päässyt, että mä en pillahtanut enää itkuun tai mitään ja kestin ihan puhuakin asiasta. Ei sinänsä, en mä siitä edelleenkään nauttinut. Antti mutisi osanottonsa ja jätti asian sikseen, luojan kiitos. Hetken hiljaisuuden jälkeen me keksittiin muuta puhuttavaa ja loppumatka sujui ihan rattoisasti.

Mä vein Antin mun vanhaan huoneeseen, missä se katseli ympärilleen. Muutamia bändijulisteita seinällä, yksi seinäkangas, pöydällä pari valokuvaa ja iso kasa sekalaisia tavaroita.
"Jalkapallo?" Antti katsoi mua kysyvästi. Kai mä en ollut ötökkäkammoineni ensimmäinen vaihtoehto futiskentälle juoksemaan, mä hymähdin.
"Mä pelasin hankifutista SM tasolla joku vuosi sitten" selitin ja virnistin.
"Miks sä lopetit?" Mulla ei ollut riittänyt aika enää vaadittuihin treeneihin ja hommasta meni maku pakkopullamaisuuden takia. Siispä - lopetin huipulla, enkä ole katunut sitä sen jälkeen. Kyllä mä vielä välistä potkin palloa huvikseni vanhan kaveriporukan kanssa silloin tällöin, mutta en mä enää kisata tahtonut. Antti hymyili ajatukselle musta juoksemassa pallon perässä lumihangessa, enkä mä kehdannut pilata sen unelmia kertomalla niistä kotivideoista mitä meillä oli komerossa piilossa mun otteluista.
"Kuule Jessi-.. Reeta, oon tahtonu kysyy tätä jo pitkään... Mikä sun ja Panun suhde on?"
"Jessi?"

Jessica istui portaissa ja leikki avaimilla, kun mä leväytin huoneiston oven auki.
"Lohikäärme on voitettu, prinsessa", mä ilmoitin juhlallisesti ja kumarsin. Me mentiin sisään ja mä kerroin huiman seikkailutarinan taistelustani ampiaista vastaan samalla, kun yritin katsella ympärilleni mahdollisimman paljon. Yleiset tilat ei kertoneet prinsessastani paljoakaan. "Missä sun huone on?"

Puhelin herätti mut kymmeneltä, ja pää oli haljeta. Mä olin tarjonnut Mikolle viskiä orastavan valloitukseni kunniaksi, ja me oltiin lipitelty sitä puol seitsemään. Onnistuin kuitenkin haparoimaan luurin käteen, se oli mutsi joka kaipasi autoaan. Voi vitalis, mä en todellakaan ollut ajokunnossa. Pahoittelin asiaa mutsille kymmenisen minuuttia, se sai jo välillä slaagin että mä olin ajellut kännissä tai jättänyt auton johonkin baarin eteen, mutta uskoi lopulta mun vakuuttelut siitä että auto oli hyvässä kunnossa mun asuntolan edessä. Se ilmoitti tulevansa ensimmäisellä mahdollisella bussilla hakemaan rakkaan kaaransa, eli mulla oli puol tuntia aikaa saada itseni kuosiin. Totta kai se onnistui. 25 min suihkussa ja kurlaamassa suuvettä, viis minuuttia vaatteet päälle ja pihalle luovuttamaan avaimet. Sisään mä en aikonut mutsia päästää, nurkkaan kasatut tyhjät pullot ja sängyssään haiseva ja kuorsaava Mikko eivät olleet sopiva näky mun herkän mutsin silmille. Sehän saattais epäillä että sen kultapoika oli menossa rappiolle.

Mä olin juuri laittamassa juuri laittamassa korviksia korviini, kun ovikello soi. Pikavilkaisu peiliin, takki niskaan ja mä ravasin asunnon läpi ovelle, missä Panu oli jo ottanut Antin vastaan ja puheli jonninjoutavia.
”Moi” mä hymyilin miehelle ja kiskoin kengät jalkaani, ”nähdään” mä taas huikkasin Panulle, joka piteli lippuja, halasi vielä lähtiessä ja käski pitää hauskaa. En vieläkään suostunut kertomaan Antille, mihin oltiin menossa, vaan annoin ajo-ohjeita. Rasittavaa ehkä, mutta… Vielä olisi mahdollisuus deitin ennen aikojaan karkaamiselle.

”Eikä” Antti sanoi kun me päästiin perille. Mä vaan hymyilin sen ilmeelle ja ohjasin sen naulakoille. Kun Antti riisui takkinsa, mä vihelsin, se näytti  h e l v e t i n  hyvältä puku päällä. Sen ilmeestä päätellen mun asuvalinta oli kanssa nappisuoritus ja mä olin tyytyväinen panostukseen, jonka olin antanut ulkonäölleni.
”Ooppera?” se kysyi edelleen melko epäuskoisen oloisena, ja mä vain kohautin olkiani. ”Sä tykkäät oopperasta?”
”No mä en ikinä ole käynyt” mä virnistin. ”Mutta mä oon kuullut, että tää on näkemisen arvoinen. Ja kuuluu asioihin, mitä pitää tehdä ennen kuin täyttää 30.”
”Onko sulla sellainen lista?”
”Eikö sulla ole” mä ihmettelin ja me kierreltiin ihmettelemässä paikkoja ennen esityksen alkua. Anttia kiinnosti se mun lista kovasti, mikä sitten siivitti meidän keskustelut ihan outoihin ulottuvuuksiin. Mä viihdyin erittäin hyvin ja melkein harmitti, että esitys alkoi.

Esityksen jälkeen me molemmat oltiin yhtä mieltä siitä, ettei se ooppera-touhu ollut meidän juttu. Kiljuvan nälän ansiosta me ajettiin mäkkärin drive inniin, ja jatkettiin iltaa siellä. Kello oli lähemmäs kolmea, kun mä viimein palasin Panun asunnolle ja suukotin Anttia pikaisesti kiitokseksi. Mä nousin autosta, kuten teki Anttikin, veti mut lähelleen ja suuteli viipyilevästi. Mä nautin joka hetkestä ja meidän erotessa se virnisti hyväntahtoisesti ja mä iskin silmää, ennen kuin se lähti. Panu oli edelleen hereillä, sen paras kaveri Anssi oli kylässä. Molemmat istui tosi syyllisen näköisenä keittiössä, mistä mä arvasin niiden tiiraillen ikkunasta tapahtumia. Ehkä mua enemmän olisi asia häirinnyt, jos kyseessä olisi ollut mun oikeat vanhemmat tai vastaavaa, mutta Panua mä en osannut pitää sellaisena – se oli liian lähellä mun omaa ikää ja liian huoleton luonteeltaan.

"Kai sä omistat puvun?" Jessica (Reeta. Muista sanoa Reeta päin naamaa) pysäytti mut käytävällä hymyillen hunajaisesti. Totta helvetissä mulla oli puku, mutta mihin mä sitä tarvitsin? Kravatti ei ollut mun lempiasuste. Mä kysyinkin sitä, ja Jessica suostui kertomaan sen verran että meidän deitti suuntautuisi johonkin sellaiseen paikkaan, jossa puvun käyttö olisi pakollista. Voi kistus, mihin mä olin mennyt lupautumaan? Kai mun olisi pitänyt jo olettaa jotain kamalaa siitä jos Jessican Panu oli kieltäytynyt kunniasta. Mä yritin vielä muutamaan otteeseen kysellä mihin me oltiin menossa, mutten saanut Jessicasta nyhdettyä irti kuin osoitteen, mistä mun pitäisi noutaa leidi. Homma muuttui siis epäilyttävämmäksi hetki hetkeltä, mutta mä päätin kestää kuin mies - olisinhan mä Jessican seurassa. Mikko vaan nauroi räkäisesti mun ahdingolle.

Lauantaiaamuna mä kaivoin juhlakamppeeni kaapista, vain tajutakseni etten mä omistanut silitysrautaa laudasta puhumattakaan. Ei sillä että mä olisin mikään silitysvirtuoosi laitteiden kanssakaan ollut. Paita vaati kyllä ehdottomasti suoristamista, joten ei muuta kuin ravistelemaan Mikkoa hereille. Krapulaisena se oli äärettömän yhteistyöhaluton, mutta onnistui sokeltamaan että sen prässi oli sanonut sopimuksen irti ja se kävi joulua odotellessaan aina tarpeen tullen mutsinsa luona silittämässä. No, Mikon mutsille mä en aikonut tunkea silittämään, ja oma mamma oli silityksen suhteen yhtä nihkeä kuin mä itse, joten sieltäkään ei apua ollut saatavilla. Johonkin pesulajuttuun mun roposet ei riittäneet, mikäli mä aioin kestitä naistani illalla. (Tai olla edes kykenevä siihen tarpeen tullen.) Mä olin jo lähdössä kolkuttelemaan naapureilta rautaa lainaan, kun Mikko muisti että sillä on yks silitetty paita kaapissa. Etanamaisen hitaasti se nousi punkastaan ja vaelsi kaapilleen mun steppaillessa takana. Paita näytti sileältä, mut väri oli ongelma. Hengenpelastajapaita oli saman värinen kun mun ainoa kravatti. No, Mikko lupasi lainata mulle sellaisenkin, ja huojentuneena mä kiskoin paidan niskaan testisovitukseen. Se oli kokoa pienempi kuin mun omat paidat, mutta ei napit hirveästi irvistelleet. Lähinnä kylkiä nuoleva paita herätti mussa jotain homoassosiaatioita, mutta eihän homoissa mitään vikaa oo, ja sitäpaitsi takki peitti pienet virheet. Mikko vittuili paidan korostavan mun silmien iiiihanaa sineä ja mä näytin sille keskisormea. Se hörötti itsekseen ja painui takas nukkumaan. Mä laskin minuutteja iltaan.

Äiti ei hirveästi ilahtunut ajatuksesta, että sen rakas poika asuisi asuntolassa, kun kotikin olisi niin lähellä. Mulle se oli kuitenkin tärkeää. Mä en jaksaisi asua himassa, ja sitä paitsi äidille oli lähes ylivoimaisen hankala tajuta että sen poika osaa laittaa ruokaa. Se hönki koko ajan selän takana ohjeita ja neuvoja, ja vähintään 6 kertaa prosessin aikana mä kuulin sanat "anna kun äiti näyttää." Mun henkisen, ja äidin fyysisen terveyden kannalta oli siis ehdottomasti parasta, että mä pakkasin kamani ja kattilani ja muutin asuntolaan. Äidin mieliksi mä asetuin kalliimpaan huoneistohuoneeseen, semmoseen jossa oli oma keittokomero ja kaks kaappia per persoona. Kämppis paljastui ihan eri alan opiskelijaksi, Mikko luki sähkötekniikkaa. Me löydettiin kuitenkin tarpeeksi yhteneväisiä piirteitä, kuten mieltymys viskiin ja raskaaseen rokkiin, että todettiin yhteiselon toimivan.

Heti ensimmäisen päivän esittelytilaisuudessa mun huomion kiinnitti tyttö, jolla oli ihan jumalattoman pitkä ja paksu kullanpunainen tukka ja mukavankokoiset rinnat. Se näytti ihan Jessica Rabbitin vaaleammalta siskolta, ja mä olin välittömästi myyty. Mulla olisi silmäniloa seuraaville vuosille, oli muija luonteeltaan millainen vain. Seuraavien päivien aikana mä ronkin siitä tietoja sieltä täältä, ja lopulta osuin kultasuoneen kun jossain illanistujaisissa tapasin sen kämppiksen liiketalouspuolelta. Hetkellisesti mun unelmat murskattiin, kun Ulla paljasti mun Jessican (sen nimi oli Reeta mutta mä en antanut sen haitata elämääni) juttelevan lähes päivittäin jonkun Panun kanssa. Mun elämäni naisella oli toinen mies! Iloluontoisena ihmisenä mä en antanut moisen takaiskun synkistää eloani sen enempää ja Mikkokin hoki myöhemmin illalla että odotus palkitaan ja hiljaa hyvää tulee. Mä olin osoittanut Jessican sille käytävällä, ja se myönsi että kaunis nainen. Mun onneksi Mikko oli enemmän perse- ja säärimiehiä (vaikka ei niissäkään ollut Jessican tapauksessa mitään vikaa), joten me ei ajauduttu klassiseen kämmpisriitaan saman neidon tavoittelusta.

Ensimmäisen kuukauden jälkeen koulu oli lähtenyt kunnolla käyntiin, mun aivot oli puolillaan turhaa informaatiota ja sosiaaliset piirit alkoi muodostua. Mä ja Mikko muodostettiin bailukaksikko, eikä hirveästi välitetty siitä minkä alan opiskelijoiden juhlat oli kyseessä - me uitiin sekaan, mä esittelin hymykuoppiani ja Mikko nappisilmiään eikä kukaan meitä koskaan mistään häädetty. Elämä hymyili, Jessica Rabbit hiuskuontaloineen valaisi mun päivät ja hyvä seura illat.