Mä en tiennyt uskoako täysillä Jessi-tarinaan päiväkotirakkaudesta. Ehkä se oli totta, ehkä se ei ollut, ehkä se oli sen eksän nimi tai ehkä mä vaan hourin omiani. Mä en ehkä liiemmin innostuisi, jos se 'Jessi' lipsahdus olisi peräisin eräältä Rabbitiltä, joka oli tullut mulle turhan tutuksi yläasteella. Syy, miksi mä hyvin harvoin käytin punaisia vaatteita. Ei mulla mitään traumoja asiasta ole ja joskus naamiaisiinkin pukeudun ihan vain kyseiseksi hahmoksi, mutta.. Niin. Jokseenkin rasittava liikanimi yhtäkaikki.
"Mitäs sitten leikitään?" Oli seuraava asia, minkä mies suustaan päästi ja jälleen mun mieleen eksyi kysymys siitä, mitähän Hymypoika mahdollisesti haki takaa. Kun se rupesi leikkimään mun jalkapallolla, mä menin hetkeksi sekaisin. Tahtoko se, vai eikö tahtonut? Kannattiko mun vai ei? Se rupesi hermostumaan mun tuijotuksen alla ja mä hymyilin valloittavasti. Kannatti tai ei, mä olin oikeassa mielentilassa ja kamalassa puutteessa. Joten mä kävelin keinuen Antin luo, kiedoin kädet sen ympärille ja suutelin sitä lujaa. Sillä oli hetken aikaa pasmat sekaisin, mutta sitten se pääsi tunnelmaan mukaan ja meillä oli erittäin mukavaa pitkän aikaa.

Jos nyt täysin totta puhutaan, niin siihen asti, kun Panu tuli kotiin, Anssin kanssa. Mun suusta lipsahti perisuomalainen perkele, ja vaikka mä yleensä en hätkähtänyt pienestä, oli kuitenkin huoltajalle kiinnijääminen se yksi epämiellyttävistä asioista, joihin mä en tahtonut törmätä. Antti hätkähti mun reaktioo ja sekin sai vaatteensa melko nopeasti kiskottua päälleen. Mä pikapikaa vedin kammalla pahimmat epäjärjestelmällisyydet piiloon mun letissä, ennen kuin menin huikkaamaan Panulle ampiaisen olevan jo muilla mailla vierahilla. Pienet small talkit tehtyämme lähdin Antin kanssa takaisin asuntoloille päin. Se näytti olevan ajatuksissaan ja mä nyt vasta muistin sen kysymyksen, minkä se esitti mulle Jessi-vahingon yhteydessä.
"Panu on mun setä" mä totesin keskustelusävyyn ja seurasin sivusilmällä sen reaktiota.
"Setä" kysyi ja oli kuin ei olisikaan.
"Mitä sä sit kuvittelit" mun oli pakko naurahtaa.
"En mä edes tiedä" se myönsi ja hymyili. Vähän aikaa se mietti ja kysyi sitten, asuinko mä ennen asuntolaan muuttoa sen kanssa, ja mä nyökkäsin. "Missä sun vanhemmat on?"
"Kuollut" mä tokasin ykskantaan. Sen verran hyvin mä olin siitä yli päässyt, että mä en pillahtanut enää itkuun tai mitään ja kestin ihan puhuakin asiasta. Ei sinänsä, en mä siitä edelleenkään nauttinut. Antti mutisi osanottonsa ja jätti asian sikseen, luojan kiitos. Hetken hiljaisuuden jälkeen me keksittiin muuta puhuttavaa ja loppumatka sujui ihan rattoisasti.

"Jessi?"
Mun teki mieli purra kieleni poikki, mutta en antanut sen näkyä.
"Sä näytät yhdeltä Jessiltä, joka oli mun suuri rakkaus päiväkodissa", mä sepustin ja hymyilin valloittavasti. Mulla oli semmoinen pieni aavistus että tässä vaiheessa suhdetta ei kannattais kertoa, mistä moinen nimi juontui. Ja päiväkotirakkaudet - ne nosti pisteitä naisten silmissä. Ehkä se toimis Jessicallekin.
"Jessi kuulostaa hevosen nimeltä", hymähti mun prinsessani ja jätti asian sikseen. Aikamoinen sisupussi tää mun rinsessani sitä paitsi. Hankifutista? Mä potkin kyllä mielelläni palloa kesäisin kavereiden kanssa, mutta kyllä ainoa oikea talvilaji oli lätkä. Jessica - voi vittu Reeta - jätti vastaamatta mun kysymykseen Panusta, enkä mä viitsinyt toistaa sitä. Mietin vain hiljaa mieleni perukoilla, tekikö se sen tahallaan. Voisiko punakutri olla niin julma, että pyörittäisi kahta miestä? Ehkä meistä kumpikaan ei ollut sen oma Roger, vaan pelkkää ajankulua?! Hyshiljaa, mä sanoin yliaktiiviselle mielikuvitukselleni ja hymyilin vielä säteilevämmin.

"Mitäs sitten leikitään?" Mä tarkoitin kommenttini ihan viattomaksi, mutta Reetan ilmeestä päätellen se näki siinä paljon monimerkityksellisyyttä. Ja vieressä oli vielä sänky. Voi kistus, mun 'hiljaa hyvää tulee' -ideologiani ei nyt kyllä yhtään toimisi, jos piirittämiseni kohde luulee mun ehdottelevan seksiä joka välissä! Mä nappasin pallon lattialta ja heittelin sitä ja yritin näyttää mietteliäältä. "Nythän ei hirveesti oo hankee, mut..." Äkkiä asiat takas normaaliksi. Hymyile, Antti, hymyile. Elämäsi nainen katselee sua silmät sirrillään, tästä hetkestä on nyt kiinni luuleeko se sua siaksi vai prinssiksi. Jos mä olisin sikopaimen? Sehän sai suudelmia... Jessica vaan katseli mua edelleen, ja mulla alkoi olla todella tukala fiilis. Kokoa itsesi, nainen, katso muualle tai tee jotain.

Mä odottelin käytävässä, kun Antti kävi häätämässä ampiaisen olohuoneesta ja olin ehkä hieman nolo reagoinnista ötököihin. Mä en kyllä sille voinut mitään, mutta silti, Antikin piti tulla tänne asti sitä häätämään. Eipä siinä mennyt kauaakaan, kun Antti ilmestyi takaisin rappukäytävään, hymyillen ja kertoi voittaneensa lohikäärmeen ja sain kuulla erittäin mehevän ja väritetyn version tapahtumista. Antilla kyllä riitti sitä tarinapäätä, sitä ei voinut kieltää.
"Missä sun huone on?" se kysyi katseltuaan olohuonetta jonkin aikaa. Mä olin kyllä miettinyt, oliko se ajatellut mun lankeavan suoraa sen syliin Suuren Taistelun jälkeen ja tämä kysymys lisäsi hieman epäilyjä. Ei sinänsä, että mulla mitään lankeamista vastaan olisi...

Mä vein Antin mun vanhaan huoneeseen, missä se katseli ympärilleen. Muutamia bändijulisteita seinällä, yksi seinäkangas, pöydällä pari valokuvaa ja iso kasa sekalaisia tavaroita.
"Jalkapallo?" Antti katsoi mua kysyvästi. Kai mä en ollut ötökkäkammoineni ensimmäinen vaihtoehto futiskentälle juoksemaan, mä hymähdin.
"Mä pelasin hankifutista SM tasolla joku vuosi sitten" selitin ja virnistin.
"Miks sä lopetit?" Mulla ei ollut riittänyt aika enää vaadittuihin treeneihin ja hommasta meni maku pakkopullamaisuuden takia. Siispä - lopetin huipulla, enkä ole katunut sitä sen jälkeen. Kyllä mä vielä välistä potkin palloa huvikseni vanhan kaveriporukan kanssa silloin tällöin, mutta en mä enää kisata tahtonut. Antti hymyili ajatukselle musta juoksemassa pallon perässä lumihangessa, enkä mä kehdannut pilata sen unelmia kertomalla niistä kotivideoista mitä meillä oli komerossa piilossa mun otteluista.
"Kuule Jessi-.. Reeta, oon tahtonu kysyy tätä jo pitkään... Mikä sun ja Panun suhde on?"
"Jessi?"

Sädekehä leijui mun pään yllä ja haarniskan rintapanssari välkehteli kun mä suuntasin Jessican kanssa bussilla Panun kämpälle. Ampiaista karkoittamaan. Mun prinsessallani on ötökkäkammo. Se oli söpöä, mutta käsittämätöntä. Eihän ötököissä mitään ihmeellistä ollut. Onneksi mä en ollut yhtynyt Mikon kommentteihin aiemmin, se oli selvästi joutunut nyt Jessican mustalle listalle. Kun me jäätiin pois bussista ja Jessica alkoi kaivaa avaimia esiin, mun mieleen vasta välähti että eihän se nyt ollut käsittänyt väärin mun jaloja tarkoitusperiä, ja olettanut että "mennään hävittämään ampiainen" tarkoitti "mennään tyhjään kämppään naimaan." Eihän mun haarniska suoraan tarkoittanut, että peitsi olisi ojossa! Ei sillä, että se olisi huono juttu...
"Sä haluat varmaan odottaa ulkona?", mä kysyin ja laskin huolehtivasti käteni Jessican olkapäälle. "Tästä voi tulla sotkuista." Se mulkoili mua silmät viiruina, varmana siitä että mä ivasin sen pelkoa. Enhän mä nyt semmosta tekisi. Se kuitenkin jäi rappuun odottamaan neuvottuaan mistä lohikäärme löytyi, ja mä marssin urheasti sisään. Menin oikeaan huoneeseen, havaitsin ötökän joka järjestelmällisesti lensi päin ikkunaa uudelleen ja uudelleen, avasin tuuletusikkunan, hätistelin ampiaisen vapauteen, suljin ikkunan. Ai jumalauta mä olin rohkea.

Jessica istui portaissa ja leikki avaimilla, kun mä leväytin huoneiston oven auki.
"Lohikäärme on voitettu, prinsessa", mä ilmoitin juhlallisesti ja kumarsin. Me mentiin sisään ja mä kerroin huiman seikkailutarinan taistelustani ampiaista vastaan samalla, kun yritin katsella ympärilleni mahdollisimman paljon. Yleiset tilat ei kertoneet prinsessastani paljoakaan. "Missä sun huone on?"

Mä tulinkin jo sunnuntaiaamuna maanantaiaamun sijaa asuntolalle viikko mun ja Antin treffien jälkeen ja törmäsin Ullaan, Mikkoon ja Anttiin keittiössä.
”Mitä sulle on tapahtunut?” Ulla kysyi katsoessaan pusseja mun silmien alla, hapsottavia hiuksia ja muutenkin väsynyttä olemusta.
”Pahin yö ikinä” mä sanoin ja istahdin neljänneksi pöydänääreen. Mä en jaksanut vaivautua hakemaan itselleni kahvia, joten mä nappasin Ullan kupin ja kulautin sen kerralla alas. ”Vuoden viimeinen ampiainen ja sen oli pakko eksyä meidän kämppään…” Ulla taputti mua lohduttavasti harteille ja haki lisää kahvia.
”Mitä sitten? Pikkanen ampiainen” Mikko sanoi ja kohautti olkiaan. Mä käänsin katseeni hitaasti siihen ja jos vain katse voisi tappaa…
”Vain pikkanen ampiainen?”
”Niin?” Mikko sanoi tietämättä, mitä teki väärin. Ulla kiirehti väliin kertoen mun pelkäävän ötököitä (mikä oli tullut sille varsin selväksi kun meidän asuntolan huoneeseen eksyi syksyn mittaan useampia lentäviä otuksia).
”Entä Panu?” Antti kysyi ja mä tuhahdin.
”Se on melkein pahempi kuin minä…” Nojasin päätäni käsiini, väsytti ja päätä särki. Vihasin, vihasin ötököitä, eikä edes Antin läsnäolo parantanut oloa.
”Mitä sille ampiaiselle sitten tapahtu?” Ulla kysyi ja sen suupieli nyki uhkaavasti. Mä kohautin olkiani.
”Siellä se kai on vieläkin, odotellaan, että se kuolee nälkään tai jotain. Panukin lähti kyläilemään Anssin luo.”
”Te lähditte evakkoon ampiaisen takia?” Mikko kysyi epäuskoisena. Mun teki mieli läimäyttää sitä, minkä se ilmeisesti huomasi kun siirtyi vaivihkaa kauemmas.
”Noni, lähdetään” Antti sanoi ja nousi seisomaan.
”Mihin?” mä kysyin ihmeissäni.
”Tappamaan se pirun ampiainen, että se saatte elää rauhassa, mitäs kuvittelit?” Ah, mun ötököitä pelkäämätön prinssini.

Ulkona oli kylmä tuuli, kun me odoteltiin bussia Antin kanssa. Se oli kai palauttanut autonsa äidillensä, mikä oli harmi, mä kun en nauttinut kauheasti julkisista. Varsinkaan busseista.  Junat vielä meni.
”Miten muuten meni viikonloppu, ötökkää lukuun ottamatta?”
”Siinähän se, kävin ostoksilla ja baarissa, tanssin ja nautin ilmaisista juomista.”
”Panun kanssa?” sen äänessä oli selvää varautuneisuutta. Mutta mä nyökkäsin myöntävästi.
”Sen kanssa on mukava viettää aikaa, kun se sattuu sille päälle. Ja DTMssä näkee yleensä tuttujakin. Mitä sä teit?” Antin vastaus keskeytyi ennen kuin alkoikaan kun meidän bussi tuli ja me pompittiin sisään.