Mä heräsin eräs kylmä lokakuinen aamu kauheassa krapulassa. Ilmeisesti edellisillan juhlat olivat menneet hivenen yli, mitä kyllä sattui, mutta harvoin. Ainakin mä olin tullut yksin nukkumaan, totesin, kun mun päällä oli se ikivanha t-paita, joka toimitti mun pyjaman virkaa, eikä huoneessa näkynyt ketään. Edes Ullaa. Mä nousin ja raahauduin suihkuun, tosin jouduin kävelemään keittiön läpi, missä istui porukkaa, mihin mä en edes aluksi kiinnittänyt huomiota. Siinä asuntola-solukämpässä oli kaksi makuuhuonetta, molemmissa kaksi ihmistä. Yhteinen keittiö, olohuone, vessa ja suihku. Jotenkin mä automaattisesti ajattelin keittiössä olevat ihmiset Ullaksi, Roosaksi ja Mariaksi, mutta kun mä pääsin olohuoneen puolelle, mä pysähdyin, astuin kaksi askelta taaksepäin vain nähdäkseni samassa ryhmässä olevan hymykuoppa-Antin ja nappisilmä-Mikon, jonka seurassa päivää paistatteli Ulla, joka näytti aina-hehkeältä itseltään. Antti hymyili ja toivotti hyvää huomenta, mihin mä vastasin nyökkäämällä ja painuin sinne suihkuun. Pitäisiköhän mun ruveta nukkumaan pitkät housut jalassa vieraiden varalta? Ullakaan ei varoittanut tai mitään, perkele…

Kun mä viimein selvisin suihkusta, pojat olivat lähteneet. Ulla tarjosi mulle kahvia ja mä otin sen kiitollisena vastaan. Antti kuulemma oli näyttänyt pettyneeltä, kun mä en tullutkaan seuraksi, mutta se ei ollut mun ongelma. Mun ongelma aamuisin oli kaikkien ihmisten vihaaminen siihen asti, että mä yksinkertaisesti heräisin tarpeeksi pitääkseni niistä jälleen. Tosin mä olisin halunnut nähdä, kuinka pettynyt se oli.

Mä nautin pitkistä aamuista, milloin mä sain rauhassa laittaa hiukseni, valita pitkän pähkäilyn jälkeen vaatteeni ja mennä oman hitaan aikatauluni kanssa. Tämä päivä oli sellainen, kaiken huipuksi mä tapasin vielä erään vanhan kaverini amisajoilta keskustassa. Meidän pienimuotoisen shoppailuretken jälkeen me päätettiin mennä Chico’siin syömään, missä mä yllätyksekseni törmäsin jo toisen kerran saman päivän aikana Anttiin ja johonkin sen kaveriin. Me tilattiin ja mentiin sitten istumaan samaan pöytään kun mies viittoili meille siihen malliin. Samalla mä selitin Hillalle ensi viikonloppua, mihin mä epätoivoisesti tarvitsisin avecin.
”Panun piti alun perin mennä edustamaan, mutta se lykkäskin mulle molemmat liput. Eli nyt mä olen avecia vailla.”
”Mä voin tulla” Antti vastasi, todennäköisesti ennen kuin ajatteli yhtään mitään. Mä hymähdin.
”Sä?” Antti nyökkäsi ja mä totesin, ettei se tiennyt edes, että mihin. Eipä se näyttänyt sitä haittaavan, joten mä otin sen lupauksena, kuten se sitä vakuutti. Mä tosiaan itse halusin nähdä kyseessä olevan oopperan, saa nähdä halusiko Antti. Vaikka, en mä kyllä pahakseni pistänyt sen tuloa. Päinvastoin. Tämän jälkeen Antti esitteli tuttavansa ja mä esittelin Hillan, minkä jälkeen alkoi yleinen small talk, kunnes poikien piti jatkaa matkaa. Mä totesin Hillalle haluavani pyjamahousut.