Mä tulinkin jo sunnuntaiaamuna maanantaiaamun sijaa asuntolalle viikko mun ja Antin treffien jälkeen ja törmäsin Ullaan, Mikkoon ja Anttiin keittiössä.
”Mitä sulle on tapahtunut?” Ulla kysyi katsoessaan pusseja mun silmien alla, hapsottavia hiuksia ja muutenkin väsynyttä olemusta.
”Pahin yö ikinä” mä sanoin ja istahdin neljänneksi pöydänääreen. Mä en jaksanut vaivautua hakemaan itselleni kahvia, joten mä nappasin Ullan kupin ja kulautin sen kerralla alas. ”Vuoden viimeinen ampiainen ja sen oli pakko eksyä meidän kämppään…” Ulla taputti mua lohduttavasti harteille ja haki lisää kahvia.
”Mitä sitten? Pikkanen ampiainen” Mikko sanoi ja kohautti olkiaan. Mä käänsin katseeni hitaasti siihen ja jos vain katse voisi tappaa…
”Vain pikkanen ampiainen?”
”Niin?” Mikko sanoi tietämättä, mitä teki väärin. Ulla kiirehti väliin kertoen mun pelkäävän ötököitä (mikä oli tullut sille varsin selväksi kun meidän asuntolan huoneeseen eksyi syksyn mittaan useampia lentäviä otuksia).
”Entä Panu?” Antti kysyi ja mä tuhahdin.
”Se on melkein pahempi kuin minä…” Nojasin päätäni käsiini, väsytti ja päätä särki. Vihasin, vihasin ötököitä, eikä edes Antin läsnäolo parantanut oloa.
”Mitä sille ampiaiselle sitten tapahtu?” Ulla kysyi ja sen suupieli nyki uhkaavasti. Mä kohautin olkiani.
”Siellä se kai on vieläkin, odotellaan, että se kuolee nälkään tai jotain. Panukin lähti kyläilemään Anssin luo.”
”Te lähditte evakkoon ampiaisen takia?” Mikko kysyi epäuskoisena. Mun teki mieli läimäyttää sitä, minkä se ilmeisesti huomasi kun siirtyi vaivihkaa kauemmas.
”Noni, lähdetään” Antti sanoi ja nousi seisomaan.
”Mihin?” mä kysyin ihmeissäni.
”Tappamaan se pirun ampiainen, että se saatte elää rauhassa, mitäs kuvittelit?” Ah, mun ötököitä pelkäämätön prinssini.

Ulkona oli kylmä tuuli, kun me odoteltiin bussia Antin kanssa. Se oli kai palauttanut autonsa äidillensä, mikä oli harmi, mä kun en nauttinut kauheasti julkisista. Varsinkaan busseista.  Junat vielä meni.
”Miten muuten meni viikonloppu, ötökkää lukuun ottamatta?”
”Siinähän se, kävin ostoksilla ja baarissa, tanssin ja nautin ilmaisista juomista.”
”Panun kanssa?” sen äänessä oli selvää varautuneisuutta. Mutta mä nyökkäsin myöntävästi.
”Sen kanssa on mukava viettää aikaa, kun se sattuu sille päälle. Ja DTMssä näkee yleensä tuttujakin. Mitä sä teit?” Antin vastaus keskeytyi ennen kuin alkoikaan kun meidän bussi tuli ja me pompittiin sisään.