Sädekehä leijui mun pään yllä ja haarniskan rintapanssari välkehteli kun mä suuntasin Jessican kanssa bussilla Panun kämpälle. Ampiaista karkoittamaan. Mun prinsessallani on ötökkäkammo. Se oli söpöä, mutta käsittämätöntä. Eihän ötököissä mitään ihmeellistä ollut. Onneksi mä en ollut yhtynyt Mikon kommentteihin aiemmin, se oli selvästi joutunut nyt Jessican mustalle listalle. Kun me jäätiin pois bussista ja Jessica alkoi kaivaa avaimia esiin, mun mieleen vasta välähti että eihän se nyt ollut käsittänyt väärin mun jaloja tarkoitusperiä, ja olettanut että "mennään hävittämään ampiainen" tarkoitti "mennään tyhjään kämppään naimaan." Eihän mun haarniska suoraan tarkoittanut, että peitsi olisi ojossa! Ei sillä, että se olisi huono juttu...
"Sä haluat varmaan odottaa ulkona?", mä kysyin ja laskin huolehtivasti käteni Jessican olkapäälle. "Tästä voi tulla sotkuista." Se mulkoili mua silmät viiruina, varmana siitä että mä ivasin sen pelkoa. Enhän mä nyt semmosta tekisi. Se kuitenkin jäi rappuun odottamaan neuvottuaan mistä lohikäärme löytyi, ja mä marssin urheasti sisään. Menin oikeaan huoneeseen, havaitsin ötökän joka järjestelmällisesti lensi päin ikkunaa uudelleen ja uudelleen, avasin tuuletusikkunan, hätistelin ampiaisen vapauteen, suljin ikkunan. Ai jumalauta mä olin rohkea.

Jessica istui portaissa ja leikki avaimilla, kun mä leväytin huoneiston oven auki.
"Lohikäärme on voitettu, prinsessa", mä ilmoitin juhlallisesti ja kumarsin. Me mentiin sisään ja mä kerroin huiman seikkailutarinan taistelustani ampiaista vastaan samalla, kun yritin katsella ympärilleni mahdollisimman paljon. Yleiset tilat ei kertoneet prinsessastani paljoakaan. "Missä sun huone on?"